sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Luin joululomalla tamperelaisen Niina Hakalahden uusimman romaanin. Omalaatuinen, ei kovin nopeaälyinen Seppo työskentelee Ideaparkin Raxissa ja on salaa vähän ihastunut työkaveriin Annaan. Kun Annan poikaystävä Aleksi majoittuu Sepon luokse, turvallinen arki luiskahtaa paikoiltaan. Sepon veli Sarita on hienostorouvaksi joutunut näyttelijä, joka joutuu matkallaan kotimaahan kummallisia tilanteita.

Aavasaksa toimii sympaattisen päähenkilönsä sekä perheen sisäisten ristiriitojen varassa. Perheen naisten kontrasti hidasliikkeiseen Seppoon on herkullisesti kuvattu. Alkupuolen Firenze jää kulissiksi, tamperelaisena kotikaupunkia sen sijaan on kiinnostavaakin tarkastella etäännytetysti. Monen henkilön taustat ja asuinpaikat ovat hauskalla tavalla tunnistettavia. Henkilöitä on paljon, samoin dialogia. Filippiiniläinen lastenhoitaja on aluksi näkymätön, ja sitten hänet jo siivotaankin sairaalaan.

Käänteitä ja mutkia romaanissa on paljon, niitä karsimalla tarinaa olisi halutessaan saanut myös syvennettyä. Nyt esimerkiksi sisarusten lapsuudenkodin pihamaalla törröttävä puolivalmis talo jää ohueksi sivujuonteeksi. Varsinaista sapiskaa annan kuitenkin kirjan viimeistely- ja toimitustyölle. Tarina etenee jouhevasti dialogin varassa, mutta samalla ihmiset ja viittaukset siirtyilevät paikasta toiseen väärissä kohdissa. Jopa nimet heittelevät, Roberto on välillä Piero. Virheet ovat pieniä, mutta niistä tulee auttamattoman hutiloitu vaikutelma. Toivottavasti ne korjataan seuraavassa painoksessa.